Purjehduskoulutus rakentuu nousujohteiseen kurssijärjestelmään. Alkeisopetus annetaan Purjehtijakurssilla. Lähtötaso ei ole korkea; uimataito ja hyvä terveys sekä 15 vuoden ikä riittää. Kurssin minimikesto on 32 tuntia, mutta käytännössä kurssit useimmiten ovat noin 40 tuntisia.
HTPS:n purjehduskoulun Purjehtijakurssi järjestetään siten, että maanantai-, tiistai- ja keskiviikkoiltana on teoriajaksoja. Perjantai-iltana, lauantaina ja sunnuntaina ollaan merellä.
Kurssiohjelma
Kurssin sisältö jakautuu teoriaosuuteen ja käytännön harjoituksiin painopisteen ollessa itse vesillä tapahtuvassa purjehduksessa. Useimmiten tällaiset kurssit järjestetään ns. pitkänä viikonloppuna; alkuviikon iltoina on teoriaosuus ja purjehdukseen varataan viikonloppu perjantaista alkaen. Teoriatunnit voidaan pitää myös aikaisemmin kevään aikana. Kursseilla on käytössä oppimateriaalina uusi Purjehtijan opas -kirja.
Tänä päivänä kurssitarjonta on monipuolista ja sisältää muitakin mahdollisuuksia. On viikonmittaisia matkapurjehduksia sopivin päiväetapein, jolloin aina illaksi saavutaan eri retkisatamiin. Retkipurjehduksilla majoitus on järjestetty veneisiin. Suotuiksi ovat tulleet myös purjehduskurssit lämpimillä vesillä Kreikassa, Turkissa tai Karibialla. Kouluttaja on mahdollista saada myös omaan veneeseen mukaan retkipurjehdukselle, minkä aikana koulutus tapahtuu.
Kurssin tavoitteet
Kurssin ensisijaisena tavoitteena on johdattaa purjehduksen pariin ja antaa köliveneen miehistössä (gasti) tarvittavat teoreettiset ja käytännön tiedot ja taidot. Kurssin jälkeen on taito toimia veneessä mm. ohjaajana, purjeiden säätäjänä, navigaattorina; osallistua aktiivisesti kaikkeen siihen mitä vesillä purjehduksen aikana tapahtuu.
Ketä kursseille osallistuu?
Kurssilaisten ikä vaihtelee paljon. Harvemmin on osallistujia aivan nuorimmasta päästä. Sen sijaan ei ole harvinaista, että kurssille tulee varttunutta väkeä - jopa hyvän matkaa yli kuusikymmenvuotiaita, jotka ehkä haluavat kokeilla kokonaan uutta harrastusta eläkepäivien iloksi. Valtaosa kurssilaisista on kuitenkin nuoria aikuisia tai keski-ikää lähestyviä.
Erityisen paljon kursseille tulee naisia. Ehkäpä syynä on kurssilla saatavan opetuksen perusteellisuus verrattuna purjehtimalla saatuun käytännön kokemukseen. Purjehduskurssin jälkeen kuitenkin on tullut paljon uutta teoreettista tietämystä sekä käytännön taitoa. Kurssin jälkeen on mahdollisuus aktiivisesti osallistua kattavalla tietopohjalla itse purjehdustapahtumaan. Purjehtijakurssille voi tulla turvallisin mielin kokeilemaan, onko tämä laji jotain sellaista, mitä haluaisi harrastaa enemmänkin. Kurssin käyminen - vaikka seuraavana kesänä uudelleen - on huomattavasti halvempaa kuin suoraa päätä ostaa kallis vene. Sen kanssa ei ole helppoa kylmiltään lähteä oppimaan veneilyä yksin kokemattoman perhemiehistön tai kaveriporukan kanssa kantapään tai pikemminkin kaikkien karikkojen kautta.
Kurssin ohjelma sisältää purjehduksen lisäksi paljon muutakin, kaikkea turvalliseen veneilyyn ja hyviin merimiestapoihin liittyvää, mitä jokaisen vesillä liikkuvan on tiedettävä ja osattava myös käytännössä toteuttaa.




