Perämieskurssin jälkeen on mahdollisuus jatkaa Päällikkökurssilla, jossa ensisijaisena tavoitteena on painottaa veneen päällikkyyteen matka- ja retkipurjehduksilla liittyvää osaamista.
Nämä kurssit ovat sopivia myös sellaisille purjehtijoille, joilla on purjehduskokemusta, mutta tavoitteena ohjatusti vahvistaa omia osaamisalueita.
Kurssit kestävät yleensä vähintään 3-4 päivää ja niitä järjestetään sekä viikonloppukursseina että matkapurjehduksina.
Päällikkökurssiin sisältyy aina purjehdusta näkyvyyden ollessa rajoittunut, käytännössä tämä tarkoittaa pimeäpurjehdusta valaistuilla väylillä.
Näiden kurssien jälkeen on mahdollista suorittaa vapaa-ehtoinen purjehdustutkinto. Päällikkötutkinto vastaa englantilaista Coastal Skipper -tutkintoa.
Päällikkötutkinto soveltuu myös erinomaisesti jo vuosia purjehtineille, joille kurssien käyminen ei ole tarpeen, mutta jotka kuitenkin tarvitsevat todistuksen omasta taidostaan esim. venevuokrausta varten.
Hyväksytysti suoritettu päällikkökurssi oikeuttaa saamaan todistuksen veneilytaidosta, millä lomakkeella voi hakea suoraan Kansainvälistä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjaa Merenkulkulaitoksesta. Todistuksen hinta on 20 euroa.




